Bizerte

Työviikko alkaa kevyesti, sillä jo tiistai on paikallinen vapaapäivä, profeetta Muhammadin syntymäpäivä. Lähdemme kahden kämppikseni A:n ja E:n sekä työkaverini H:n ja hänen kämppiksensä J:n kanssa käymään Bizerten rannikkokaupungissa noin tunnin matkan päässä. Matka taittuu louagella, pikkubussilla, joita liikennöi kaupunkien välillä. Louageille ei ole aikatauluja, vaan kukin niistä lähtee matkaan, kun kyytiin on kertynyt tarpeeksi matkustajia. Yhdensuuntainen matka Tunisista Bizerteen tulee maksamaan noin 2,20 euroa. Ikkunoiden ohitse vilisevä maaseutumaisema oliiviviljelmineen ja pienine kylineen voisi olla Ranskasta tai muualta eteläisestä Euroopasta – ellei kylien keskeltä kohoasi minareettien torneja.

Bizertessä on pieni värikkäiden paattien täyttämä satama, muttei juuri muuta nähtävää. Meren rantaa reunustaa bulevardi, jolta ei tosin näe merelle. Näköala on tukittu kilometrien matkalta umpinaisella aidalla, jonka kuvissa esitellään rantaviivan tulevaa loistokkuutta – satamaa ollaan mylläämässä uuteen uskoon. Lähes kaikki sataman ravintolat ovat kiinni. Istuudumme lopulta pienen ja vaatimattoman näköiseen kuppilaan, huojuville muovituoleille. Ruokalistoja ei ole. Hammaspuoli tarjoilija luettelee meille paikan tarjooman: pizzaa, lihatäytteinen leipä, grillattua tai leivitettyä kanaa. Arveluttavasta ensivaikutelmasta huolimatta annoksissa ei ole lopulta juurikaan valittamista ja ne on aseteltu lautasille oikein sievästi. Eikä kukaan saa ruokamyrkytystä.

Lounastaessamme kuulen ensimmäistä kertaa rukouskutsun läheisestä minareetista. Hienoiseksi pettymyksekseni kukaan kymmenistä lähettyvillä maleksivista paikallisista ei pyöräytä takkinsa alta rukousmattoa ja polvistu Mekkaa kohti. Tämä on tosin ensimmäinen kertani islaminuskoisessa maassa, joten enhän edes tiedä, onko niin tapana toimia, keskeyttää askareet ja ryhtyä rukoilemaan. Keskiviikkona kuulen rukouskutsun myös Tunisissa kulkiessani minareetin ohi. Olin etukäteen kuvitellut, että rukouskutsut kaikuisivat paljon selvemmin ja olisivat kuultavissa ympäri kaupungin. Todellisuudessa arabiankielinen, laululta kuulostava kutsu erottuu vain parinsadan metrin säteelle minareetista.

Ulkonaliikkumiskielto on viimein poistettu kokonaan, mutta kuukausi sitten julistettu poikkeustila säilyy kuulemma voimassa kunnes maahan on saatu valittua uudet vallanpitäjät. Poikkeustilan aikana sotilailla on oikeus ampua epäilyttävinä pitämänsä henkilöt, mikäli nämä vastustavat virkavaltaa. Myös kokoontumiset julkisilla paikoilla on kielletty. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että asuntoni vieressä sijaitsevan pienen puiston portit ovat jatkuvasti lukitut ja pääsisäänkäyntiä on vartioimassa sotilaita piikkilankaviritelmin ja tankkerein varustautuneina. Lieneekö sattumaa, mutta heti ensimmäisenä yönä ulkonaliikkumiskiellon poiston jälkeen herään kadulta kaikuvaan kamalaan mekkalaan, jota jatkuu hyvän aikaa. Oletan, että paikalliset juhlistavat kiellon purkua, mutta A kertoo aamulla, että metelin sai aikaan joukko rettelijöitsijöitä, jotka hajottivat lähistölle pysäköidyn auton ikkunat.