Perjantaina käyn Suomen suurlähetystössä täyttämässä oleskelulupa-hakemuksen. Lomakkeessa kysytään heti oman nimeni jälkeen isän etunimeä. Tuijotan paperia hämmentyneenä ja kysyn virkailijalta, ymmärsinkö nyt oikein, siis pitääkö tähän kirjoittaa isän kutsumanimi. ”Siis ihanko oikeasti? Isäni etunimi? Miksi? Mitä te sillä tiedolla teette? Kummallista, enpä ole ennen tällaiseen törmännyt”, jatkan päivittelyä. Virkailija turhautuu.”En minä niitä kysymyksiä ole keksinyt, neiti on nyt vain hyvä ja täyttää lomakkeen.” Viranomaisille on paljastettava myös äidin tyttönimi ja molempien vanhempien syntymäpaikat.
Olen nyt ollut täällä viikon. Kulttuurishokki on mennyt ohitse. Se kesti ensimmäiset kolme päivää. Tai ehkä kaksi ja puoli. Noiden päivien aikana kaikki ympärillä tuntui suurelta kaaokselta, tuntemattomia asioita oli liikaa. Useimmat asiat ovat vieläkin epäselviä ja koko ajan tulee vastaan kaikkea uutta. Mutta järkytyksen sijaan ympäristö tuntuu nyt mielenkiintoisen erilaiselta. Jokainen päivä, jokainen kauppareissu ja kävelylenkki ovat kutkuttavan jännittäviä.
Täällä olisi helppo ryhtyä ylenkatseiseksi rikkaaksi länsimaalaiseksi, jos sillä asenteella olisi matkaan lähtenyt. Monet asiat ovat huonommin kuin Suomessa, etenkin hygienian suhteen. Kadut ovat likaisia. Roskia lainehtii kaikkialla (ainakin täällä keskustassa, jossa asun, rikkaiden asuinalueet ovat oma lukunsa), tiet ovat paikoin hälyttävän huonossa kunnossa, eivätkä useimmat viemärit näytä jaksavan vetää pienintäkään sademäärää pois kaduilta. Jätteitä ei lajitella mitenkään, kaikki roskat vain samaan pussiin ja pussit kadunkulmaan nököttämään. Työpaikalla pyörittelimme nuorten suomalaisten kesken käytettyjä paristoja ja pohdimme, että kai sentään niille on oma keräyspisteensä. ”Ei, sinne vain heitätte kaiken muun roskan sekaan”, esimies valisti. (Ja Suomessa meidät painostetaan potemaan huonoa omaatuntoa, jos joskus livautamme banaaninkuoret paperiroskien sekaan!) Kissoja pörrää kaikkialla. Olen tavannut useita sisällä ravintoloissa ja yhden käyskentelemässä lihatiskin alla ruokakaupassa. Mutta eivät nuo seikat minua suuresti haittaa. En tullut tänne tuomitsemaan ja nyrpistelemään nenääni. Ja arvatkaapa mitä – on jollakin kierolla tavalla vapauttavaa paiskoa kaikki jätteet samaan astiaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti