sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Ostoksia ja muita kaaoksia


Lauantaina kiertelen koko päivän kaupungilla. Kauppareissuihin kuluu reilut 40 dinaaria, eli hieman yli 20 euroa, joilla hankin aluslakanan ja tyynyliinan, käsipyyhkeen, sukat, sisäsandaalit (jalkapohjien ja näiden jäisten ja likaisten lattioiden väliin tarvitaan enemmän kuin pelkät sukat), sampoota, hammastahnaa, nenäliinoja, Tunisin kartan, kahvia, teetä, hedelmiä, jugurttia, juustoa, leipää ja 9 litraa pullovettä. Niin, kyllä täällä vähemmällä rahalla pärjää kuin Suomessa. A:n kyselessä ensimmäisten ostosreissujeni sujumista kerron, että kaiken muun ohella sekavuutta lisäsi se, että usean tuotteen kohdalta puuttuivat hintamerkinnät tai joissakin tapauksissa hinta oli sutaistu tuotteisiin lyijykynällä. A huomauttaa, että mikään ruoka täällä on tuskin kallista meille suomalaisille. Kitsaus istuu kuitenkin tiukassa. Vanhasta tottumuksesta etsin halvinta vaihtoehtoa – minkäväriset omenat ovat huokeimpia, taidan sittenkin ottaa tuon tylsänvärisen lakanan, koska se maksaa vähemmän kuin tuo hauskemman värinen... 

Ruoka ei ole aivan niin edullista kuin kuvittelin. Tai osa ruoasta on, esimerkiksi leipä on lähes ilmaista, patongin voi saada noin 15 sentillä. Muiden tuotteiden suhteen hinnoissa on sen sijaan huikeita eroja. Pettymyksekseni juusto ei ole täällä sen edullisempaa kuin Suomessakaan. Jotkut tuotteet, ilmeisesti länsimaista tuodut ja paikalliseen ruokavalioon kuulumattomat, ovat suorastaan rikollisen kalliita. Mysliä saisi kilon pussin noin seitsemällä eurolla, soijamaitolitra maksaa 3-4 euroa. Muutenkin ruokaostoksilla riittää ihmeteltävää. Öljyä myydään massiivisissa viiden litran pulloissa, sitä taitaa täällä kulua ruuanlaittoon aika runsaasti. Oman lisänsä seikkailuun tuo se, että suurin osa ruokapakkausten tekstistä on arabiaksi. Aineosat on yleensä ilmoitettu ranskaksikin. Yritän niiden perusteella päätellä tuotteiden tarkoitusta. Maitotuotteiden kanssa on erityisen hankalaa. Kevytmaito on naamioitunut rasvattoman maidon vaaleansiniseen asuun. Rasvaton maito löytyy lopulta vaaleanpunaisesta purkista.Täällä ei ilmeisesti kukaan laske kaloreita, koska niiden, samoin kuin muidenkin ravitsemuksellisten tietojen ilmoittaminen tuoteselosteessa on erittäin poikkeuksellista. Ruokakaupoissa on myös enemmän palvelevaa henkilökuntaa kuin Suomessa. Asioin lihatiskillä ensimmäistä kertaa sitten lapsuusvuosien, lähes kaikki liha myydään sen takaa, samoin suurin osa juustoista omalta juustotiskiltään. Myös hedelmiä punnitsemassa on oma myyjänsä, samoin osastolla, jonka laareissa on kaikenlaista pikkupurtavaa maustetahnoista oliiveihin ja salaattisekoituksiin. 

Sunnuntaina A ja C lähtevät aamuvarhaisella musiikkitapahtumaan kolmen tunnin bussimatkan päähän. Minuakin pyydetään mukaan, mutta päätän mieluummin nukkua univelat pois. Päivällä kiertelen taas päämäärättömästi lähiympäristössä. Etsin Parc de Beldeveren, suuren puiston, jossa A kertoo käyvänsä juoksemassa. Ensivaikutelma puistosta – kuten lähes kaikesta täällä – on kaaos. Vanhat tutut käsitteet pitää ilmeisesti määritellä uudelleen. Parc de Beldevere ei vastaa sitä, mihin olen tähän asti viitannut sanalla puisto. Se on pikemminkin sekalainen kokoelma asfalttiteitä, nurmikenttiä, kioskeja, koreita rakennuksia, ruokkoamatonta peltoa, pienimuotoisia viljemiä ja niiden seassa mutkittelevia kinttupolkuja, kaikki rajattuna metalliportein yhtenäiseksi alueeksi. Puistossa on siellä täällä sotilaita ja tankkereita. Eräältä tieltä sotilas käännyttää minut pois, en ymmärrä hänen selitystään, mutta tottelen kiltisti.

Kotona päätän siivota pesuhuoneen, joka on näyttänyt silmissäni siltä, kuin kukaan ei olisi vaivautunut puhdistamaan sitä kuukausiin. Jynssätessäni lavuaaria ja kylpyammetta huomaan kuitenkin, etteivät ne ole erityisen likaisia, vain vuosikymmenten kuluessa pahasti pinttyneitä. Vessanpöntöstä puuttuu muovinen istuinosa. En tiedä onko se paikallinen tapa vai vain tämän asunnon erityispiirre, mutta ainakaan se ei lisää asioimismukavuutta ennestäänkin jääkylmässä kylpyhuoneessa. Koko asunnon suurin ongelma on nimenomaan kylmyys. Kiviset lattiat hehkuvat viileyttä. Ulkona kiertely on ollut erityisen houkuttelevaa myös siksi, että aurinkoisessa 15 asteen säässä siellä on huomattavasti viihtyisämpää kuin koleissa sisätiloissa. Kylmyydelle on toki aivan luoteva selitys: nämä talot on suunniteltu pysymään viileinä kuumilla ilmoilla, joita sentään tässä maassa on suurin osa vuodesta.

1 kommentti:

  1. Moi!
    Tosi mielenkiintoista lukea näitä juttuja, juuri sellaisia asioita jotka selviää menemällä itse paikan päälle... Tosiaan yllättävän kalliitakin tuotteita löytyy sieltä! Siitä vaan kitsastelemaan, muista ottaa mielummin se 15 senttiä maksava patonki ku 20 ;D Mää tänään luulin hajoavani pakkaseen (aamulla -27C), mutta yllätyksekseni en jäätynytkään koska puin tarpeeksi päälle. Tuli jopa kuuma kävellessä. Jee!

    VastaaPoista