Sunnuntaina lähden kämppikseni E:n kanssa käymään La Marsan kaupunginosassa, joka sijaitsee Välimeren rannalla parinkymmenen kilometrin päässä Tunisin keskustassa. La Marsassa asuu paljon rikasta länsimaista populaa, ja sen huomaa. Alue on keskustaan verrattuna siisti, ja kalliin (ja ah miten ihanan!) näköisiä valkoisia villoja pienine puutarhoineen on vieri vieressä. Paluumatkalla junassa koettaa järkytys: junan pysähtyessä asemalla vieressäni istunut nuorukainen tempaa kiinni laukustani ja yrittää juosta sen kanssa ulos junasta. Saan riuhdottua laukun takaisin huostaani, mutta pelästyn perinpohjaisesti. Tuosta tapahtumasta lähtien kaduilla kävely on ollut hermojaraastavaa. Kannan mukanani vain muutamaa dinaaria ja rutistan laukkuani neuroottisesti kainalossani. Jokainen vastaantulija on muuttunut potentiaaliseksi varkaaksi.
Maanantaina lounasaikaan uskoni Tunisiaan alkaa taas palata. Käymme syömässä tyypillistä paikallista murkinaa tarjoavassa paikassa, ja tilaan työkavereiden kovasti kehumaa ojjaa. Ojja on tomaattipohjaista, keitonomaista tulikuumaa ja tulisesti maustettua muhennosta, jonka seassa on kanaa ja raaka kananmuna. Kuulostaa kummalliselta mutta maistuu valloittavalta!
Teen ensivisiitin lähikulman kuntosalille, jolla A on kertonut käyvänsä. Kertalippu maksaa neljä dinaaria eli pari euroa. Naisille on oma puoli, tai pikemminkin oma kerros. Laitteita on muutama, mutta niistä eivät toimi muut kuin juoksumatot ja pari kuntopyörää. Puntteja tai irtopainoja ei ole. Juoksumattokin rämisee ja huojuu niin kovasti, että pelkään sen romahtavan kasaan kesken kaiken. Vieressäni pulska huivipäinen matami polkee kuntopyörää ja mussuttaa samalla leivosta. Toisella puolellani rivakka täti huutelee minulle ohjeita omalta juoksumatoltaan: ”Älä heiluttele niitä käsiäsi noin paljon!” (pyörittelin olkapäitä verryttelyksi) ”Ota tällainen tukeva asento ja liikuta vain alavartaloa.” Lähtiessäni pois naispuolinen työntekijä kysyy, mitä pidin paikasta ja aionko tulla takaisin. Tunnustan, ettei sali oikein vastannut vaatimuksiani, suurin osa laitteista oli rikki ja olisin kaivannut puntteja. ”No mutta minä voin seuraavalla kerralla tuoda sinulle sellaiset kilon puntit sinne ylös, voit treenata niillä!” työntekijä vakuuttaa. Kilon puntit? Näin täällä nähdään naisten kuntoilu. Viimeiseksi vaikutelmaksi kuntosalivierailusta jää kuitenkin mukava tunne, sillä poistuessani paikan siivooja, vanha nainen, joka ei vaikuta osaavan sanaakaan ranskaa, käy ojentamassa minulle appelsiinin ja toivottamassa hymyillen jotain arabiaksi.
Tämä maa on raivostuttava ja ihana.
Oi tätä sun blogia on ihana lukea! En ole mikään blogien suurkuluttaja, mutta kirjoitat niin hyvin ja omalla tyylillä, että ihan kun lukis jotain hyvää matkaromaania :)
VastaaPoista