Taksilla töihin ja takaisin

Ensimmäinen päivä töissä, menen sinne taksilla. Taksilla, enpä olisi uskonut, että tämäkin päivä joskus koittaa! Mutta se on kuulemma ehdottomasti näppärin ja ehkä myös halvin tapa. Taksimatka yhteen suuntaan maksaa noin 1,5 euroa, ja lisäksi summaa on jakamassa kämppis, jonka työpaikka on samalla alueella. Aiemmin, kartan kanssa Tunisia mittaillessani olin varma, että työpaikka on niin lähellä asuntoani, että voin vaivatta kulkea sinne kävellen. A kuitenkin vakuuttaa minulle, etteivät lihasvoimani riitä tämän matkan jatkuvaan taittamiseen, taksiltakin kuluu vartti. Jossakin on virhe. Mittakaavassa tai sen tulkitsijassa. Osoittautuu myös, että osa matkasta on moottoritietä, joten viimeisetkin ajatukset hyötyliikunnasta on hylättävä.

Taksikyyti sinänsä on omanlaisensa jännitysnäytelmä. Istuutuessani takapenkille alan kuuliaisen matkalaisen tavoin kiskoa turvavyötä ylitseni – ja huomaan, että käteni tahriutuvat ruskeiksi. Turvavyö on paksun tomukerroksen peitossa, kukaan ei ole tainnut koskea siihen aikoihin.Vieressä istuva kämppis, huomatessaan aikeeni, kehottaa minua jättämään vyön suosiolla rauhaan: takapenkiltä puuttuvat kappaleet, joihin vyöt lukitaan. Autosta, jolla palaamme kotiin työpäivän jälkeen lukituskappaleet sen sijaan löytyvät, mutta tällä kertaa puuttuvat itse vyöt. Liikennekulttuurikin on melko hulvatonta. Liikennevaloista eivät tunnu piittaavan sen enempää jalankulkijat kuin autoilijatkaan. Ihmiset vaeltavat keskellä katuja ja autot huristelevat siekailematta jalkakäytävillä.

Työpaikkani sijaitsee uudella rikkaalla toimistoalueella. Käyskennellessäni sen tienoilla alan tulla siihen tulokseen, että omat asuinkulmani ovat kenties sittenkin kelpo paikka asua – siellä ainakin pääsen näkemään oikeaa tunisialaista elämänmenoa. Toimiston kaupunginosa sen sijaan on kupla, ulkomaalaisten ja maan harvojen porhojen kansoittama erillistodellisuus.